Arvostelut

“Gigi ja Henry -trilogia vie lukijan mennessään. Vauhtia, käänteitä ja yllätyksiä riittää, niin onnellisten kuin vähemmän onnellisten tähtien alla, eikä monessa suhteessa epätäydellisiin ja traagisiin päähenkilöihin voi olla samaistumatta ja rakastumatta. Tämä on erinomaisen kirjallisuuden ja yleisinhimillisyyden tuntomerkki.” – Kannesta kanteen, sivuista sivuille

Linkkejä Kerjäläisprinsessasta ilmestyneisiin arvosteluihin sekä muutamia otteita:

”Kerjäläisprinsessa on romaani perheen merkityksestä. Ennen kaikkea se on kuitenkin häpeämätöntä mielikuvituskarkkia kaikenikäisille outojen seikkailujen ystäville.” – Helsingin Sanomat

”Kerjäläisprinsessa jatkaa lasten seikkailukirjojen pitkää perinnettä. Neuvokkaat, noin kymmenvuotiaat päähenkilöt kohtaavat merirosvoja ja ihmissusia, matkustavat salaa laivan ruumassa ja pelastavat ihmishenkiä. Sekaan on ripoteltu runsaasti Pelle Peloton -tyylisiä keksintöjä. … Hai kirjoittaa vetävästi. Jännitys pysyy yllä. … Kirjan nimeä ei pidä säikähtää, sillä mikään pinkki prinsessasatu Kerjäläisprinsessa ei ole. Sukupuolen ja käytöksen välille ei rakennella konservatiivisia yhteyksiä. Gigi on mitä aktiivisin ja rakastettavin seikkailijaprinsessa (sensuroin tästä pienen spoilerin – Kirj. huom.).” – Aamulehti 1.12.2012

”Tätä kirjaa ei ahmita, tästä nautitaan. … Kirja ei ole vaaleanpunaista pilviunelmaa ja romanttista höttöä, vaan 1860-luvulle sijoittuva toiminnantäytteinen seikkailu, joka hyödyntää poliittista ja yhteiskunnallista pohdintaa.” – Risingshadow

”Seikkailun tasolla Kerjäläisprinsessa on kiinnostava nuortenkirja, mutta sen parhaimpana ja tutustumisenarvoisimpana piirteenä pidän ihmissusikuvausta. … Juonenkäänteistä päätellen ihmissusikuva syvenee seuraavissa osissa – ja kenties jopa Gigin orastava kytkentä ihmissusiin selviää.” – Portti 3/12

”Kirjailija onnistuu vangitsemaan Gigin synkän ja vieraan, mutta silti tutun tuntuisen maailman ja yksityiskohtaisella kuvaamisella tuomaan sen lähes lukijan käsin kosketeltavaksi. Kerjäläisprinsessa vaatii totuttelua ja tarkkaa lukemista, mutta se kyllä palkitsee lukijan: nopeatempoinen kirja on mielenkiintoinen ja jatko-osaa jää innolla odottamaan.” – Lukufiilis 4/2012

”Erityiskehuja haluan antaa kirjan kielestä. Sen sujuvuus ja kauniin rempseä tyyli ihastutti todella paljon. Kauniit kielikuvat miellyttivät ja ne upposivat tekstiin hyvin. Ei tullut mieleen kikkailu tai tarkoitushakuinen maalailevuus, vaan Magdalena Hai näytti, että nuorillekin voi kirjoittaa kauniisti vaikka tarina ei mikään hempeä olekaan. … Tätä ei minusta myöskään turhaan verrata Jules Vernen tyyliin. Kirja sopii niin tytöille kuin pojillekin, seikkailunhaluisille varhaisnuorille, jotka eivät säikähdä pommeja, ihmissusia ja verta… ” – Morren maailma

”Magdalena Hai koukuttaa lukijan viehkeästi toiminnallisen, trilogiaksi rakennetun seikkailunsa ääreen. Tässä taas yksi osoitus suomalaisten kirjailijoiden valppaudesta myötäillä kansainvälisiä trendejä omaperäisesti ja taitavasti. … Ja mikä parasta, seikkailun tuoksinassa löytyy samastumispintaa yhtälaisesti poikalukijoillekin, mikäli he ovat valmiita sivuuttamaan tyttömäisen kirjan nimen. … Kerjäläisprinsessassa Hai on enemmän omalla vahvuusalueellaan mystis-romanttisen seikkailun luojana.” – Lastenkirjahylly

”Lasten fantasiaa ja tieteiskirjallisuutta ei ole liian kanssa – eikä varsinkaan laadukasta sellaista. Tätä kirjaa sanon laadukkaaksi ja se onnistui pitämään otteessaan koko ajan. Tyyli ja varsinkin tarinan tunnelma olivat hyvällä tavalla vanhanaikaisia, 1800-luvun hengen tavoittaminen oli onnistunut.” – Veera, Kirjavinkit

”… Magdalena Hain, kirjassaan Kerjäläisprinsessa käyttämä kieli on ihailtavan runsasta. Hän käyttää sanojaan luodakseen niiden ympärille kolmiulotteisen ja tuoksuvan maailman. Kirja edustaa suomalaisessa kirjallisuudessa uutta lajia – steampunkia – jolle ominaista on yhteiskuntakriittisyys. Tässä kirjassa se näkyy esimerkiksi pakolaisuuden käsittelemisessä. Myös Gigi perheineen on yksi heistä.” – Perheiden ABC+ 7/2012

“Magdalena Hain kelpaa patsastella käsittämättömän päheä hattu päässään, kun kirjoittaa näin mainiota seikkailua.” – Sivukirjasto

”Kerjäläisprinsessa on vauhdikas seikkailu ja mukaansatempaava aloitus trilogialle, joka on ehtaa kotimaista höyrypunkkia.” – Routakoto

”Kerjäläisprinsessa oli ihanaa lukemista, joka jätti hymyn huulille.” – Kirjaneidon tornihuone

Lapsen Maailma 1/2013

Taikakirjaimet

Kujerruksia

Periaatteessa kirjoista

Isopeikon sanavarat

Kuuttaren lukupäiväkirja

Pakanakodossa

Jossun lukupäiväkirja

Saran kirjat

Riimu

Todella vaiheessa

Kirjakuu

Pähkinäkukkulalla

Vinski 1/2013

 

Linkkejä Kellopelikuninkaasta ilmestyneisiin arvosteluihin sekä muutamia otteita:

“Kerjäläisprinsessa ihastutti, mutta Gigi ja Henry -sarjan toinen osa, Kellopelikuningas, lumoaa ja saa vakuuttuneeksi Hain kirjallisista taidoista.” – Risingshadow

Kellopelikuningas ylittää jo erinomaiseksi kokemani Kerjäläisprinsessan ja on astetta kypsempi kokonaisuus — Enää ei puhuta pelkästään kivoista automaton-keksinnöistä ja ilmalaivoista.” – Taikakirjaimet

“Kolme kirjaa tuntuu yhtäkkiä niin vähältä. Lisää Gigiä, lisää Henryä ja lisää Naseemia ja Nikanoria.” – Todella vaiheessa

“Pidin kirjasta myös sen takia enemmän, koska siinä oli jo hieman romantiikkaakin ilmassa ;)” – Hulluna kirjoihin

“Gigi on ehdottomasti uusi idolini ellei ollut sitä jo Kerjäläisprinsessan jälkeen. Tämä nuori tyttö on neuvokas, sympaattinen ja aito, ei liian täydellinen, omaperäinen. … Nautin kirjan lukemisesta kovasti ja odotan innolla sarjan seuraavaa osaa (ja ihmissusia). Suosittelen, piste.” – Kujerruksia

“Vakavat tai ajankohtaiset aiheet eivät kuitenkaan syö seikkailun tehoa, ja ennen kaikkea Kellopelikuningas on ala-asteikäisille sopivaa jännitystä, jonka kyytiin aikuinen voi sulavasti hypätä. Siis jos kestää romaanin cliffhanger-lopetuksen, joka saa odottamaan malttamattomasti Gigin seuraavia vaiheita.” – Onnimanni 2013/3

“Kerjäläisprinsessa ja Kellopelikuningas ovat kaksi ensimmäistä osaa Gigi ja Henry -trilogiaa. Nämä luettuani tuskin maltan odottaa kolmatta osaa. Nuortenkirjasarjan steampunk-maailma lumosi minut kiinnostavilla yksityiskohdillaan, jotka esitellään kuitenkin luontevasti vauhdikkaan tarinan ohessa.” – Kirjoista

“Kirjailijan loppusanojen mukaan kyse on trilogiasta, mutta monen muun fantasia- ja scifitrilogian julkaisuhistoriasta tiedämme, että kolmiosaiset kirjasarjat paisuvat vuosien varrella neli- tai viisiosaisiksi kirjasarjoiksi. Gigin ja Henryn seikkailujen kohdalla tällainen kehitys olisi jopa suotavaa.” – Portti 4/2013

”Tällaista kirjallisuutta nuorison soisi lukevan. Hauskaa, vauhdikasta, uskottavaa ja todellista.” – Routakoto

”Mikäpä tässä kirjassa ei olisi kohdallaan? Kieli on kaunista ja luistavaa, juoni kulkee liukkaasti, on toimintaa ja ajattelemisen aihetta, yksityiskohtia ja suuria linjoja. Henkilökuvaus ja dialogi toimivat. Jännitystä, huumoria ja romantiikkaa on sopivassa suhteessa. Tarina on kaikin tavoin kiehtova ja omaperäinen. Erityisesti loppu on mykistävä.” – Kirsin kirjanurkka

(Pariarvostelu Kerjäläisprinsessasta ja Kellopelikuninkaasta) Ullan luetut kirjat

Pähkinäkukkulalla

 

Linkkejä Susikuningattaresta ilmestyneisiin arvosteluihin sekä muutamia otteita:

”Susikuningatar piti minua otteessaan alusta loppuun saakka ja nyt huomaan jättäväni haikeita jäähyväisiä kirjan hahmoille.” – Kujerruksia

”Kaiken kaikkiaan Susikuningatar on laadukas kirja, joka jättää minut todellakin odottamaan arvoisan kirjailija Hain tulevaa tuotantoa.” – Todella vaiheessa

”Tapahtumia riittää ja silti Hai on malttanut hengähtää tapahtumien välissä ja kuvata sekä ympäristöä, taustoja, varcolaceja että ihmisiä tarpeeksi, että Susikuningattaren maailma on ehjä ja rikas, mikä on minusta erityinen ansio. Kyllä, erinomainen kirja.” – Rooibos

Kerjäläisprinsessa on niin sanotusti lupaava esikoinen, ja Kellopelikuningas sekä erityisesti Susikuningatar lunastavat nuo lupaukset moninkertaisesti. Kuten edellisestä osasta kirjoittaessani jo totesin, tämä sarja on ehdottomasti kansainvälistä tasoa olevaa laatua. – Kirsin kirjanurkka

”Siinä missä Kerjäläisprinsessa oli ohukainen ja kevyesti ahmittava välipala, sarjan paksuimpana osana Susikuningatar on täyteläinen kuin kallisarvoinen tryffeli, josta täytyy nauttia säännöstellen, haikeissa tunnelmissa.” – Niina Tolonen, Risingshadow

”Susikuningatar saattaa tarinan päätökseen niin kauniisti, arvokkaasti ja ennen kaikkea myös jännittävästi, että kirjan lukeminen oli yksinomaan nautinnollista.” – Amman lukuhetki

”Kirjaa on pakko lukea ”vielä muutama sivu”, aina loppuun saakka, jotta saa selville, kuinka kaikki päättyy.” – Maria Carole

Pähkinäkukkulalla

Narseskan kirjanurkkaus

Routakoto

Ullan luetut kirjat

 

 

Reviews in English:

Books from Finland (review by Päivi Heikkilä-Halttunen)

 

HelMet-kirjavinkkaus

 Valto Vuorio kertoo Magdalena Hain kirjasta Kerjäläisprinsessa. Video on osa HelMet-kirjaston vinkkisarjaa, joka tarjoilee hyvää luettavaa 9-13-vuotiaille.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *