Maailmasta

Kerjäläisprinsessa sijoittuu 1860-luvulle, maailmaan, jossa Golf-virrassa tapahtuneen muutoksen vuoksi Grönlantia peittävä mannerjää on alkanut sulaa. Kerjäläisprinsessan tapahtumien aikaan jää on vetäytynyt merkittävästi sisämaahan päin, paljastaen osittain Vihreän saaren (Grönlannin oletettavasti muodostaman kolmen suuren maa-alueen eteläisin saari) pohjoispuolella sijaitsevan vesialueen, jota kutsutaan Jääjärveksi. Viikinkien Grönlantiin vuonna 986 perustamat siirtokunnat ovat olleet menestyneet ja voimistuneet maailman suurimman saaren rannoilla.

Samaan aikaan elämä Pohjois-Euroopassa on käynyt yhä ankarampien talvien vuoksi hyvinkin vaikeaksi, minkä seurauksena läntiset siirtokunnat Islanti ja Grönlanti ovat saaneet uusia asukkaita paitsi skandinaavisista maista, myös mm. Suomesta, Puolasta, Saksasta ja Hollannista (joka on jäänyt Grönlantia peittävän mannerjään sulamisen vuoksi melkein kokonaan merenpinnan alle). Vihreän saaren väestöön on aikojen kuluessa sulautunut jonkin verran pohjoisempana Jäämeren rannoilla asuvia inuiitteja, mutta pääosin nämä kaksi kansaa erottaa toisistaan edelleen Vihreän saaren ja Jääjärven pohjoispuolella sijaitseva suuri jäämassa sekä erilaiset elämäntavat.

Suotuisissa ilmastollisissa olosuhteissa Vihreän saaren siirtokunnat menestyvät. Niissä kehitetään Saaren sääolosuhteisiin sopivia viljalajikkeita, tärkeimpänä ns. varjaagiohra. Taitavina merenkävijöinä, sotureina ja kauppamiehinä varjaagit purjehtivat niin Eurooppaan, Amerikkaan kuin Afrikkaankin ja vakauttavat vuosisatojen kuluessa asemansa kolmen mantereen kaupankäynnin välittäjinä. Luoteisväylän avautuessa purjehdukselle varjaagit hallitsevat myös suorinta kauppareittiä Kaukoitään.

Grönlannin löytäjä Erik (Eirik) Punainen ei hukannut aikaa julistaessaan itsensä Saaren suurkuninkaaksi, mutta aikojen kuluessa muiden siirtokuntien kuninkaat irtautuivat Erikin suvun veroikeestä ja julistautuivat itsenäisiksi kuningaskunniksi. Sekasortoisen heimosotien ajan lopetti vasta 1430-luvulla Erikin alkuperäisestä siirtokunnasta, Brattahlíðista, pohjoiseen sijaitsevan kuningaskunnan silloinen hallitsija, Thorvald Kaunis, joka voimalla ja oveluudella nujersi muut päälliköt yksi kerrallaan valtansa alle ja yhdisti Saaren ensimmäistä kertaa vahvan keskushallinnon alaiseksi valtioksi. Tällöin Saaren asukkaat alkoivat kutsua itseään varjaageiksi, ”valan vannoneiksi”. Erillisistä heimoalueista muodostettiin läänejä, joista jokaisen johdossa on Godtborgin suurkuninkaan alaisuudessa toimiva lääninkuningas, ns. pikkukuningas. Thorvald määräsi Saaren viralliseksi uskonnoksi vanhan skandinaavisen uskon ja karkotti muiden uskontokuntien edustajat kaikkialta muualta paitsi Keloburgin satamakaupungista. Tämän toimenpiteen on katsottu yhdistäneen eri varjaagiheimot vihdoin yhdeksi kansaksi.

Keloburg sai erityisen uskonvapauden, sillä siitä oli jo tuolloin, keskiajan lopulla, muodostumassa Vihreän Saaren pääasiallinen satamakaupunki ja eräänlainen kulttuurinen suodatin varjaagien ja muiden kansojen välillä. 1860-luvulla, jolloin Kerjäläisprinsessan tarina alkaa, Keloburg on monikulttuurinen, vireä satamakaupunki, pohjoisen Atlantin tienristeys, jota Keloburgin lääninkuningas, Isäntä, johtaa rautaisella otteella. Monikulttuurisuus konkretisoituu alueen nimistössä, joka ei ole tyypillisesti skandinaavista.

Gigi ja Henry asuvat Kerjäläisprinsessan alussa Keloburgin köyhälistökaupunginosassa, Alhaistossa. Millainen paikka se sitten on? Annetaan Gigin itsensä kertoa:

”Olin vasta pikkulapsi, kun jätimme Umbrovian taaksemme. Suurimman osan elämästäni olen elänyt täällä Alhaistossa. Tällä Keloburgin laajalla korttelialueella on varmasti joskus ollut toinenkin nimi, mutta nykyisin kaikki kutsuvat sitä Alhaistoksi, sillä täällä asuu vain alhaista väkeä. Siirtolaisia, karkulaisia, katunaisia, varkaita, roistoja ja hulluja. Jokaisella Alhaistossa on menneisyys, mutta tulevaisuus on meille onnen kauppaa. Täällä ei ole omaisuutta, ei kouluja, ei näköalaa vastapäistä tiiliseinää pidemmälle.

Alhaisto rajautuu etelässä satamaan ja mereen ja pohjoisessa masuuni- ja manufaktuurialueeseen, jossa monet Alhaiston miehistä käyvät töissä. Silloin kun mereltä tuulee, masuunien piipuista kohoava kitkerä savu ei kutita silmiä liikaa, mutta kaikki Alhaistossa haisee sille yhtä kaikki. Tehdasalueen usvansekainen savu on imeytynyt meidän seiniimme ja kattoihimme, hevosten turkkiin ja ihmisten vaatteisiin. Kukkuloista ja Rahastosta meidät erottaa leveä, ruskeavetinen joki, jonka ikivanhat puusillat maatuvat käytön puutteesta. Rahaston ihmiset unohtaisivat mielellään meidän olemassaolomme. Kukkuloiden väki on tehnyt sen jo.”

– Ote kirjasta Kerjäläisprinsessa, 2012. Karisto.

Vihreän saaren kartta

In English:

The Beggar Princess happens in an alternate 19th century world, where a slight change in the course of the Gulf Stream has started to melt the Greenland ice cap. By the time of The Beggar Princess, the glaziers have retreated significantly inland and revealed the “Green Isle”, the southernmost island of the three large land areas that supposedly – under the ice – form the land mass of current Greenland. Due to this climate change, the colonies founded on the southwest coasts of Greenland by the 10th century Viking settlers have thrived and grown in size. In the 15th century the separate tribal areas, kingdoms, were united under the rule of High King of Godtborg. Each tribal area was from then on governed by a provincial king who themselves swore fealty to the High King. It is because of this that the inhabitants of the Green Isle have started to call themselves Varjags – “the Oathsworn”.

Varjags of old were skilled sea farers, warriors and merchants. From their Greenland realm they sailed out to Europe, The Americas and Africa. During the following centuries Varjags stabilize their power as traders between the three continents. As the Northwest Passage opens up the Varjags also come to dominate the most direct trade route to the Far East.

During this time life in the Northern Europe has become harder due to the harsh winters caused by the Little Ice Age (1450-1850) and the shift in sea currents. The former western colonies, Iceland and Greenland, have gained new immigrants not only from the Scandinavian countries but also from Finland, Poland, Germany and Netherlands. Keloburg, as the main harbour city of the Green Isle, acts as a cultural filter between the Varjags and other nationalities. During the 1860’s, when the story of The Beggar Princess begins, Keloburg is a multicultural, busy harbour city: the crossroads of the North Atlantic. Keloburg is ruled by a provincial king, the Sovereign, who keeps the city in his iron grip.

The story of The Beggar Princess starts however in the Lowlands, a poor district of Keloburg that is separated from the rest of the town by a river. This is how Gigi herself describes her home:

I was just a small child when we left Umbrovia. I have lived here in the Lowlands for most of my life. Another time this wide district of Keloburg might have had another name, but these days everyone calls it just the Lowlands, for here lives only the lowest of men. The immigrants, the deserters, the working girls and the thieves, the villains and the madmen. Everyone in Lowlands has a past, but our future is random at best. There is no property, no schools. There is no view to speak of, not beyond the brick wall of the building right next to you.

Lowlands is bordered on the south side by the harbour district and the sea. On its north side there’s the manufacture area where many of the Lowland folks go to work. When wind blows from the sea, the bitter smoke of the blast furnaces doesn’t itch my eyes too much. But Lowlands always smells like blast furnaces. The fog-like smoke of the manufactures and factories has stuck to our walls and roofs, the coats of horses and people’s clothes. From the rest of Keloburg – the Coinstown and the Hills – we are separated by a wide brown-watered river, the Kelojoki. Its ancient wooden bridges are black and moldy from lack of use. I guess the Coinstown people would gladly forget that we exist. The people on the Hills have already done so.

An excerpt from the novel: The Beggar Princess, 2012, Karisto.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *